Perä penkissä matkailua

Kävin tuossa juuri jokasunnuntaisella blogimatkalla näin torstaisen pyhäpäivän kunniaksi. Matkustelen joskus blogin yläosassa olevalla seuraava blogi näppäimellä. Yleensä viimeistään toisella tai kolmannella näppäisyllä on vastassa jonkin yhdysvaltalaisen perheen pitämä ns. päiväkirjablogi. Tälläkin kertaa etusivulla oli vastassa kaunis kuva, kauniista perheestä, kauniilla paikalla ja kauniilla ilmalla. Hampaita näkyi kuvassa niin paljon, että alkoi pelottamaan.  Mitenköhän tuon kulttuurin ihmiset osaavatkaan olla niin positiivisia ja kiitollisia, iloisia ja kauniita ulospäin? Ja mitenköhän sitä itse niin sujuvasti on aina vähintään lievästi hapan? Mahtaisiko olla ihan opettelukysymys? Olen usein miettinyt, että jos vain ryhtyisi katselemaan komedioita, kuuntelemaan ainoastaan iloista musiikkia, syömään vain hyviä ruokia, pirskottelisi ympärilleen hyviä tuoksuja ja ajatuksia ja pakkohymyilisi, niin tulisiko minusta kokonaisvaltaisesti iloisempi ja positiivisempi ihminen? Kaikella kunnioituksella, kuvassa ei hampaatpaljastavasta hymystä huolimatta huokunut ilo ja onni ihan silmistä saakka. Ehkä jännittivät kuvaajaa. Noissa seuraava-blogi-matkoissa tulee muuten aina vastaan se yksi angstinen aasialainen teinipoika mustanpuhuvalla sivullaan. Vastakohdaksi sitten kaiketi.

Toinen matkani aiemmin tällä viikolla oli oikein nautinnollinen. Kävin päiväkävelyllä google mapsilla Colosseumilla ja Pompeijissa. Colosseumille pääsi ihan sisälle saakka ja Pompeijin raunioista jäi vielä paljon koluamatta sellaisia paikkoja, joista olen lukenut. Katselin rauhassa kaikkea mahdollista kasveista matkamuistokojuihin ja tietenkin niitä raunioita. Huomasin, että usealle turistille oli tullut uupumus ja kuumuus. Istuskelivat kaivojen reunoilla varjoissa. Minuapa ei hiostanut. Harmi, että kirjani ovat evakossa vintissä remontin ajan. Sieltä olisi ollut mukava kaivella "Talo Pompeijissa" kirjan jonka ostin vuosia sitten kyseistä taloa ja sen taideteoksia esitelleestä näyttelystä Amos Anderssonin taidemuseosta. Mapsilla olen käynyt myös kurkkimassa isoäitini synnyinseutuja Kanadassa. Tuskin koskaan muuten tulee sinne päädyttyä.

Halvat huvit köyhällä. Mukavaa on kylläkin se, että ei tarvitse esimerkiksi tukkaa kammata tai kammeta sitä hymyä huulille lähtiessään liesuun. Tänään voisin käväistä katsomassa isoisäni, ukko meille lapsille, kotipaikkaa Karjalassa. Sinnehän se jäi sukutiloineen kaikkineen. Työhaalarit, laverisänky, haulikko ja polkupyörä kaiken muun muassa Kansallisarkistosta löytyneiden korvauspapereiden sisältämän tavaraluettelon mukaan. Katunäkymiä ei todennäköisesti mapsista löydy, mutta ehkä jonkinlaista sateliittikuvaa rehottavista pajukoista, jotka peittävät kivijalan rauniot.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ihmiset. Kotonakin on hyvä olla kaukokaipuusta huolimatta.